Tilannetajua ja malttia turvepeltojen viljelyyn

Tässä blogissa MAA-akatemian viljelyneuvoja ja -kouluttaja Sauli Immonen taustoittaa turvepeltojen erityistä roolia Suomessa ja pohtii käytännöllistä, tilannetajuista ja maltillista lähestymistapaa turvemaiden viljelyn muutoksiin.

Turvepeltojen viljelyn tuoreinta tietoa ja käytännön uudistavia menetelmiä voit oppia (2026) Turvepeltojen tulevaisuus -koulutuksesta, jossa Saulin lisäksi kouluttajina ovat mm. Philipp Mayer ja Erkki Vihonen.

Onko nykypäivän maanviljelijä ilmastopahis?

Onko 2020-luvun maanviljelijä todella ilmastopahis? Suomessa on nykyään alle 40 000 maatilaa, ja on hyvä muistaa, ettei yksikään niistä ole voinut vaikuttaa maamme historiaan tai turvemaiden muodostumiseen tuhansia vuosia sitten.

Turvemaiden historia ulottuu kauas jääkauden jälkeiseen aikaan. Ensimmäinen puulajimme oli koivu noin 11 500 vuotta sitten, ja mänty seurasi tuhat vuotta myöhemmin. Ilmaston lämmetessä joukkoon ilmestyi tuhansiksi vuosiksi myös jalompia puulajeja. Noin 5 000 vuotta sitten alkanut viileämpi ajanjakso kuitenkin kiihdytti soistumista. Viileässä viihtyvä kuusi asettui tuolloin luontoomme ja valtasi tilaa jalommilta puilta.

Juuri tässä viileässä ja kosteassa ympäristössä alkoi muodostua turvetta, kun orgaaninen aines ei ehtinyt maatua ennen vedenpinnan alle joutumistaan. Kasvien hajoaminen kylmässä ja märässä on hidasta, mikä on perusta nykyisille turvemaillimme.

Ihminen ja majava vesistöjen muokkaajina

Maapallolla on kaksi lajia, jotka haluavat säädellä vesistöjen korkeutta omiin tarpeisiinsa: majava ja ihminen. Majavat aloittivat tämän työn ensin, ja myöhemmin ihminen omaksui saman taidon.

Suomessa järvien lasku oli kiellettyä vuoteen 1740 asti, jolloin uusi suoasetus mahdollisti sen maatalousmaan raivaamiseksi ja laidunten parantamiseksi. Tuon ajan valtionpolitiikkaan kuuluivat järvenlaskut, soiden kuivatukset ja koskien perkaukset. Näillä toimilla tavoiteltiin turvallisempaa satoa hallan vaaran uhatessa ja jopa koko ilmanalan parantamista.

Tältä ajalta muistamme historialliset hahmot, kuten Pielisjärven kirkkoherra Jakob Stenius vanhemman eli "Korpi-Jaakon", joka raivautti soita pelloiksi 1700-luvulla. Hänen poikansa, "Koski-Jaakkona" tunnettu Jakob Stenius nuorempi, jatkoi työtä koskienperkausten ja vesistöjen laskujen parissa. Hänen tunnetuin hankkeensa oli Höytiäisen lasku 1800-luvulla, jolloin järven pinta aleni 9,5 metriä ja uutta maata paljastui lähes Helsingin pinta-alan verran. Suuri katovuosi 1867 vauhditti tätä kehitystä entisestään, ja kaikkiaan Suomessa on tehty yli 3 000 järvenlaskua.

Metsätalous ja kansainvälinen vertailu

Olemme Euroopan mittakaavassa suovalta: noin kolmannes maaperästämme on turvemaata. Tästä lähes puolet on ojitettu aikoinaan metsätalouden tarpeisiin. Taustalla oli 1900-luvun alun tilanne, jolloin vain kourallinen eurooppalaisia (0,5 %) oli suomalaisia, mutta sahatavaran vientimme vastasi huimaa 20 prosenttia koko Euroopan kaupasta. Kun metsävarat hupenivat, aloitettiin soiden ojitus kasvun turvaamiseksi – tuolloin kasvihuonekaasupäästöt eivät olleet kenenkään pohdinnoissa.

Vaikka Suomi on globaalisti pieni päästäjä, turvemaiden osalta tilanne on toinen. Päästömme ovat vain noin 0,5 prosenttia Kiinan päästöistä, mutta turvemaidemme päästöt ovat yli neljännes Kiinan vastaavista. Turvemaiden hiilidioksidipäästöissä olemme maailmanlistalla kymmenentenä. Tämä on meille suuri mahdollisuus: voimme vaikuttaa ilmastonmuutokseen merkittävästi tarkastelemalla juuri turvemaiden käyttötapoja.

Kohti kestäviä ratkaisuja

Turvepelloilla tehokkain keino päästövähennyksiin on pohjaveden pinnan säätäminen normaalia korkeammalle, mikä onnistuu säätösalaojituksella, kaivoilla tai padoilla. Kasvivalintoja muuttamalla voimme siirtyä kosteikkoviljelyyn ja suosia pitkiä viljelykiertoja, mikä vähentää maanmuokkauksen tarvetta. Marginaalisimpia peltoja voidaan myös ennallistaa kosteikoiksi tai metsittää.

On tärkeää muistaa, ettei nykyviljelijä ole vastuussa menneiden vuosisatojen päätöksistä, eikä syyllistäminen auta. Turvepeltoja raivattiin merkittävästi vielä toisen maailmansodan jälkeen poliittisella kannustuksella.  Nykyään suomalaisilla maatiloilla on kuitenkin aito mahdollisuus olla osa ratkaisua. Meillä on turvemaissa merkittävä päästöpotentiaali, josta voimme leikata. Meidän on vain kyettävä tarjoamaan tiloille oikeaa tietoa, kannustimia ja työkaluja, jotta voimme kääntää kehityksen kestävälle uralle.