Avain on viljelijän autonomia

Tämä blogiteksti on julkaistu alun perin MMM:n Keskustelua ruokajärjestelmästä -blogisarjassa 12.11.2025.

Viljelijävetoista ruokajärjestelmän murrosta voi tukea monin tavoin. Neuvontaa kannattaa kehittää viljelijän päätöksentekoa ja kunkin tilan erityisiä olosuhteita paremmin tukevaksi. Ruokaketjun jaetun datatalouden tulee perustua perusdataan, jota viljelijä itse käyttää tilansa johtamiseen ja kehittämiseen – eikä siis toisin päin. Maatalous- ja tukipolitiikan uudistamisen tulisi samaan tapaan vahvistaa paikallista, tilakohtaista päätöksentekoa. Myös maatalouden rahoitusta sekä tuote- ja arvoketjuinnovaatioita kannattaa perustaa ideoille, joissa viljelijä saa paremmin määritellä tuotantotapansa, riskinsä ja tarvitsemansa marginaalin.

Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoitusta 31.10.2025 voidaan katsoa ruokajärjestelmän kotimaisena taitekohtana. Yhteinen katse on kääntymässä muutokseen, josta luomun ja uudistavan viljelyn pioneerit sekä agroekologinen tutkimus ovat puhuneet pitkään. Ei mene montaa sukupolvea, kun aikamme panosintensiivistä, ekologisesti lyhytnäköistä ja viljelijän itsenäisyyttä rajoittavaa ruokajärjestelmää tarkastellaan historian poikkeamana. Erästä finanssiasiantuntijaa lainatakseni, viljelijää on pitkään ”heilutettu pitkän pääomakepin päässä”.

Kuten Jenni Ylikahri osuvasti kirjoitti blogissaan, ymmärrys elävästä maaperästä ja ravinnekierroista lisääntyy vauhdilla. Taina Nilsson taas kuvasi blogissaan maaseudulle tulevaisuutta, jonka ytimessä ovat osaavat ja hyvinvoivat tuottajat. Haasteena on se, että nykyinen ruokajärjestelmä on meille normaalitila, vaikka viljelijät ja vesistöt kuinka kipuilevat. Olemme eläneet fossiilitalouden, kaupungistumisen ja hyvinvointivaltion kasvun aikakautta ja tapamme tuottaa ruokaa on tämän aikakauden peili. Siihen on sidottu pääomia, osaamista, rakenteita ja kuluttajien tottumuksia. Nyt monitasoinen kriisi pakottaa koko järjestelmää uudistumaan.

Viljelijä hoitaa maata, yhteisö tukee viljelijää

Minkälaiseksi ruokajärjestelmä muuttuu? Rehellistä olisi sanoa, etten tiedä. On vaan skenaarioita ja visioita. Kokonaisvaltainen tilan johtaminen, paikallisemmat ravinnekierrot sekä elävä maaperä ja monimuotoisuus tuotantopanoksina ovat taatusti osa tulevaisuutta. Kestävä viljely toteutuu aina luonnollisia mekanismeja tukien, sekä luomussa, uudistavassa viljelyssä että muilla nimillä kutsuttuna.

Agroekologisessa tulevaisuuskuvassa muutos on vasta alussa. Jatkossa yhä useammat maatilat lähtevät luomun tai uudistavan viljelyn polulle, tai jatkavat sillä. Arvoketjut ja toimijat, jotka tukevat viljelijää polulla, menestyvät. Vanhat rakenteet jarruttavat.

Viljelijät muistuttavat usein, että kyllähän nämä asiat ennen tiedettiin. ProAgrian Harri Mäkivuokko totesi myös tarkkanäköisesti blogissaan, kuinka ”maaperän laadun ylläpitämisen arvostaminen ja kiertotalouden periaatteet ovat ammattitaitoisille suomalaisille viljelijöille arkipäivää jo kustannussyistä.” Toisaalta, jos Suomen pelloilla noudatettaisiin näitä periaatteita, eivät ravinnevalumat vesistöihin, maaperän köyhtyminen ja tiivistymät olisi arkea. Työtä ja oppimista on vielä.

Tutkimusjohtaja Tuomas Kuhmonen taas nosti jo 2018 esiin skenaarion, jossa järjestelmä jakautuu kahtia: osa ruokaketjuista keskittyy vientiin, volyymiin ja hintavetoiseen markkinaan. Toinen osa keskittyy vuorovaikutusvetoisiin ja paikallisiin arvoketjuihin, kuten kumppanuusmaatalouteen ja muihin lyhyiden ruokaketjujen ratkaisuihin. Voisiko jakautumisen tietoinen tukeminen olla fiksu strateginen valinta?

Päätösten ja innovaatioiden pitää tukea viljelijän autonomiaa

Onnistumisen avain kaikissa skenaarioissa on lisätä viljelijän autonomiaa: itseluottamusta, tietotaitoa, omien tuotantopanosten hallintaa sekä kykyä tehdä tilaa kokonaisvaltaisesti kehittäviä päätöksiä ja toteuttaa niitä hallitusti. Nuoren polven viljelijöihin vetoaa agroekologiset ja uudistavat menetelmät sekä paikallisempien markkinoiden rakentaminen juuri tästä syystä: paikallisemmat ravinnekierrot ja markkinat lupaavat autonomiaa. Tämä edellyttää toki myös viljelijöiltä vastuunkantoa ja itsenäistä otetta, mikä on toki useimmille heistä luontaista.

Viljelijävetoista ruokajärjestelmän murrosta voi tukea monin tavoin. Neuvontaa kannattaa kehittää viljelijän päätöksentekoa ja kunkin tilan erityisiä olosuhteita paremmin tukevaksi. Ruokaketjun jaetun datatalouden tulee perustua perusdataan, jota viljelijä itse käyttää tilansa johtamiseen ja kehittämiseen – eikä siis toisin päin. Maatalous- ja tukipolitiikan uudistamisen tulisi samaan tapaan vahvistaa paikallista, tilakohtaista päätöksentekoa. Myös maatalouden rahoitusta sekä tuote- ja arvoketjuinnovaatioita kannattaa perustaa ideoille, joissa viljelijä saa paremmin määritellä tuotantotapansa, riskinsä ja tarvitsemansa marginaalin.

Tukemalla viljelijän autonomiaa ruokajärjestelmän eri osissa löytyy parhaat tekijät sekä vientiin tähtäävien arvoketjujen alkutuotantoon että ne tuhannet uudet viljelijät, jotka haluavat rakentaa paikallisempaa ruokakulttuuria ekologisesti tietoisille kaupunkilaisille. Suomen maaseudulta ei puutu tyhjiä ja vajaakäyttöisiä tilakokonaisuuksia agroekologista kehittämistyötä varten.

Antti Luomala