MAA-akatemia uudistaa maatilaneuvontaansa
Päivitetty: 5.10.
Neuvonta alkaa viljelijän kuuntelemisesta
TIEDOTE – vapaa julkaistavaksi 5.10.2026
Uudistavaan viljelyyn ja luomuun erikoistunut Maa-akatemia osuuskunta kokoaa neuvojansa yhteiseksi neuvontapalveluksi.
Lokakuussa 2026 käynnistyvässä palvelussa viljelijä saa tarvittaessa käyttöönsä kokonaisen asiantuntijatiimin, ja nopea alkukartoitus madaltaa kynnystä aloittaa neuvonta. Maa- ja metsätalousministeriön avustuksen ansiosta edullista neuvontaa saavat myös tilat, joilla neuvontakorvausta ei ole käytettävissä.
Yksittäisistä neuvojista tiimiksi
Maatilojen neuvonta on ollut Maa-akatemian tärkein palvelu alusta asti. Tähän saakka osuuskunnan neuvojat ovat toimineet itsenäisesti, kukin omien asiakkaidensa kanssa. Heitä on yhdistänyt suuntautuminen uudistavaan viljelyyn ja luomuun sekä osuuskunnan yhteinen missio.
Syksystä 2026 alkaen toimintaa yhtenäistetään ja neuvojien yhteistyötä lisätään. Tiimissä on 14 neuvojaa ja asiantuntijaa, joista useimmat ovat Ruokaviraston hyväksymiä neuvojia. Kun yhden neuvojan osaaminen ei riitä, tilan kehittämiseen voidaan koota useamman asiantuntijan tiimi tarpeen mukaan.
Palvelun ytimessä ovat luomu, uudistava viljely, agroekologia ja permakulttuuri. Neuvonnan aiheena voi olla esimerkiksi maan kasvukunto, viljelysuunnittelu, rikkatorjunta, kasvien terveys, talous ja investoinnit, omistajanvaihdos tai johtaminen. Tiimistä löytyy osaamista myös tilannetajuiseen laidunnukseen, no-dig-viljelyyn, kompostointiin, suoramyyntiin, laidunkanoihin, permakulttuuriin ja puuvartisiin kasveihin.
Uudistuksen keskeinen periaate on kuunteleminen. Neuvonnan polku muodostuu tilan omista lähtökohdista: se voi alkaa yhdestä ajankohtaisesta kysymyksestä tai laajentua pitkän aikavälin siirtymän suunnitteluksi. Uusille asiakkaille neuvonnan aloittamista helpotetaan nopealla alkukartoituksella, jossa selvitetään, millaista apua tila tarvitsee.
Kaikki lähtee maasta – myös kannattavuus

Maan kasvukunnon parantaminen ja viljelyn monipuolistaminen vähentävät ulkoisten panosten tarvetta ja voivat parantaa tilan tulosta. Tätä tukee tuore eurooppalainen tutkimus.
Eurooppalaisen uudistavan maatalouden liiton EARA:n vuonna 2025 julkaisemassa tutkimuksessa seurattiin 78 uudistavaa viljelyä harjoittavaa pioneeritilaa 14 maassa. Tilojen sato oli kilokaloreina ja proteiinina mitattuna keskimäärin vain 2 prosenttia pienempi kuin tavanomaisilla verrokkitiloilla. Synteettistä typpilannoitetta kului 61 prosenttia ja torjunta-aineita 75 prosenttia vähemmän, ja hehtaarikohtainen bruttokate oli keskimäärin 20 prosenttia korkeampi. (EARA 2025)
Samaan aikaan kiinnostus suoramyyntiä ja monipuolisia maatiloja kohtaan kasvaa. Moni uusi tai sukupolvenvaihdoksen tehnyt viljelijä haluaa rakentaa tilakokonaisuuden, jossa paikallisuus, monipuolisuus ja luonnonmukaiset ratkaisut kohtaavat. Maa-akatemian neuvonta on tarkoitettu myös heille, ja yhteyttä voi ottaa jo silloin, kun tilanpito on vasta suunnitteilla.
”Emme tarjoa patenttiratkaisuja”
– Jokainen tila on erilainen, joten neuvonta alkaa aina kuuntelemisesta. Selvitämme ensin tilan lähtökohdat ja sen jälkeen sen, mikä sopii juuri sille tilalle. Kun neuvojamme tekevät tiiviimmin yhteistyötä, viljelijä saa käyttöönsä koko tiimin osaamisen, sanoo Maa-akatemian toimitusjohtaja Antti Luomala.
– Haluamme olla hyödyksi viljelijöille. Iso muutoskin alkaa ensimmäisestä askeleesta, ja siksi teemme neuvonnan aloittamisesta mahdollisimman helppoa, Luomala jatkaa.

Lohjansaaressa sukutilan emännäksi ryhtynyt Hanna on ollut Maa-akatemian neuvonta-asiakas. Hänen mukaansa neuvonnasta jäi käteen konkreettisia työkaluja liiketoiminnan rakentamiseen sekä rohkeutta tehdä oman näköisiä ratkaisuja.
– Oli tärkeää saada sparrausta ihmisiltä, jotka ymmärsivät myös pienen, monipuolisen maatilan mahdollisuudet eivätkä tarkastelleet kaikkea suuren mittakaavan tuotannon näkökulmasta, Hanna kertoo.
Näin neuvonta alkaa
Yhteydenotto. Viljelijä soittaa tai kertoo tilastaan ja tarpeistaan lyhyellä lomakkeella. Lomakkeen täyttäminen ei sido neuvonnan aloittamiseen.
Tilannekartoitus. Lyhyessä aloitustapaamisessa selvitetään yhdessä tilan lähtökohdat ja sopivin neuvoja.
Neuvonnan polku. Neuvonta etenee tilan tarpeiden mukaan yksittäisestä kysymyksestä pitkän aikavälin kehittämiseen.
Neuvontaa voi pohjustaa maksuttomalla maatilan itsearvioinnilla. Se antaa välittömän palautteen tilan tuottavuudesta, pelloista, viljelytavoista ja myös viljelijän voimavaroista. Itsearviointia voi käyttää myös tilan kehityksen pitkäaikaisena seurantatyökaluna.
Neuvonnan kustannuksiin voi käyttää neuvontakorvausta, jolloin viljelijän maksettavaksi jää arvonlisävero.
Valtion tukemaa neuvontaa
Maa- ja metsätalousministeriön yleisavustuksen ansiosta Maa-akatemia voi tarjota neuvontaa edullisesti myös niille, joille neuvontakorvaus ei ole mahdollinen. Avustetun neuvonnan omavastuu on 25 euroa tunnilta.
Tuettu neuvonta on tarkoitettu erityisesti:
tiloille, joilla ei ole neuvontakorvausta saatavilla tai se on jo käytetty
yrittäjille, joilla ei vielä ole omaa tilaa mutta jotka suunnittelevat tilanpidon aloittamista.
Avustettua neuvontaa on saatavilla rajallisesti. Tuettua neuvontaa voi tiedustella samalla yhteydenottolomakkeella kuin muutakin neuvontaa. Edellytyksenä on, ettei yritys ole saneerauksessa, selvitystilassa tai maksukyvytön.
Lisätietoja medialle
Aleksis Kyrö, hallituksen pj
Maa-akatemia osuuskunta
050-5879146 · aleksis.kyro@maa-akatemia.fi
Neuvontapalvelu ja neuvojat: maa-akatemia.fi/maatilaneuvonta
Maa-akatemia on viljelijöiden ja asiantuntijoiden yhteisö, joka edistää maan kasvukuntoa parantavaa, monipuolistavaa ja ekologista viljelyä. Valtakunnallisesti toimiva osuuskunta tarjoaa maatilaneuvontaa, koulutuksia, webinaareja ja vertaisryhmiä sekä toteuttaa viljelijälähtöisiä kehittämis- ja koetoimintahankkeita. Toiminnan ytimessä ovat luomu, uudistava viljely, agroekologia ja permakulttuuri. Osuuskunnalla on julkaisuhetkellä 77 jäsentä.
Lähteet




Kommentit